Jumissa Riian lentokentällä

Julkaistu Lilyssä 12.10.2012

Matkamme Italiaan alkoi Turun lentokentältä. Edellisenä iltana päättelin, ettei matkustamista varten tarvitse nukkua pitkiä yöunia, vaan voin ihan hyvin tanssia ja juoruta yöhön asti. Palasin kotiin klo 2 aikoihin, pakkasin laukkuuni ensimmäisenä vastaan tulleet vaatteet, nukuin joitain tunteja ja lähdin matkaan.

Matkalla bussipysäkille soitin neiti A:lle, koska hän ei ollut vastannut tekstiviestiini: "Hei! Ajattelin varmistaa, että oothan hereillä?" "Voi V****", sanoi neiti A. "Täh? Etkö sä oikeasti ollut hereillä?""No en. Tuun taksilla perässä." Neiti A oli ajatellut, että voi ihan hyvin olla yökerhossa valomerkkiin asti ennen reissua. Herätyskello oli mystisesti jättänyt herättämättä.

Selvisimme kaikesta huolimatta ajoissa lentokentälle. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes koneemme piti laskeutua Riikaan. Kone ei saanut laskeutumislupaa sumun takia. Joo, sumun. Luulisi, että sumu ei ole nykyään mikään syy olla laskeutumatta, mutta ilmeisesti se joillain kentillä on. Koska sumu ei väistynyt, jouduimme laskeutumaan Tallinnaan tankkaamaan.

Päästyämme Riikaan reilusti myöhässä meidät ohjattiin jonoon, josta piti selvitä, miten pääsemme etenemään. En ole ikinä elämässäni nähnyt mitään yhtä tehotonta kuin se jonottaminen oli. Jono eteni tunnissa ehkä 10 metriä. Me suomalaiset jonossa tutustuimme toisiimme ja keksimme useita eri ratkaisuja siihen, miten asiat olisi voinut hoitaa paremmin. Emme kuitenkaan valitettavasti voineet ottaa ohjia käsiimme, joten tyydyimme siihen toiseen suomalaiseen ongelmanratkaisukeinoon: alkoholiin.

En tiennyt, että noin vahvoja lonkeroita edes tehdään. En myöskään tiennyt, että lonkeroa saa ostettua kauempaakin kuin Virosta. Hyvää se joka tapauksessa oli. Sen ja erään kirjailijan seurassa kului reilu tunti - tai pari. Paras asia jonottamisessa olikin se, että tutustui ihmisiin. Suomalaiset ihmiset ovat yllättävän seurallisia siinä vaiheessa, kun he joutuvat yhdessä pinteeseen.

Tässä vaiheessa kuvittelimme olevamme jo lähellä. Todellisuudessa jonotusaikaa taisi olla vielä jäljellä n. 2 tuntia. Jonotus ei todellakaan toiminut mitenkään. Ihmisiä palveltiin täysin satunnaisista syistä myös jonon keskeltä. Eräskin tyttö kysyi virkailijalta jotain, minkä seurauksena virkailija pyysi hänen matkalippunsa ja palasi kolmen tunnin kuluttua tuomaan hänelle hotelli- ja taksikortin. Me saimme seuraavan päivän lennolle hankittua liput soittamalla Air Balticin asiakaspalvelunumeroon, mutta jouduimme jäämään jonoon odottamaan hotelli- ja taksikortteja.

Viimeinen viinilasillinen nautittiin siinä vaiheessa, kun hermot olivat kiristyneet vähien yöunien ja nälän takia äärimmilleen. Selvisimme jonotuksesta kuitenkin pääasiassa ilman kiroilua ja pidimme vuorotellen toisiamme pystyssä. Tietenkin myös irkissä ja Facebookissa valittaminen auttoi sietämään tilannetta. Kiitos siis kaikille, jotka olivat virtuaalisesti tukenamme! Jonotusaikamme oli n. 11 tuntia. 12 tuntia Riikaan laskeutumisemme jälkeen pääsimme hotellihuoneeseen nukkumaan.

Seuraavana aamuna saimme vihdoin ruokaa! Se ei kuitenkaan maistunut juuri miltään. Kaikki maku Riikaan oli mennyt, joten olimme enemmän kuin onnellisia laskeutuessamme Roomaan.

Nyt pitäisi varmaan olla valveutunut kuluttaja ja lähettää Air Balticille rakentavaa palautetta siitä, miten asiat voisi hoitaa sujuvammin. 11 tunnin jonotus sumun takia ei ole missään määrin kohtuullista. Seuraavan kerran taidan harkita kahdesti, ostanko välilaskullisen lennon vai en.

Uuden vuoden retki: Praha-Varsova-Vilna-Riika

Julkaistu Lilyssä 14.1.2012

Viikko sitten palasin reissustani. Tuntuu kuin en olisi vieläkään täysin selvinnyt siitä. Reissu jätti muistokseen flunssan - niin kuin aina. En ymmärä, mikä siinä on. Vieras ilmasto saa sairastumaan? Mahan kanssa harvemmin on ongelmia, vaikka muuten mahani onkin varsin ärsyttävä seuralainen. Maitohappobakteereitakaan en yleensä jaksa nauttia reissuillani. Parasta on vain rohkeasti syödä paikallista ruokaa. 

Paikallisesta ruuasta puheenollen voin todeta, että friteerattu juusto oli ihanaa! Muutenkin tsekkiläinen ruoka vakuutti minut. Ensimmäisenä iltana tosin söimme italialaisessa ravintolassa. Siellä oli hidas ja epäkohtelias palvelu. Totesin tarjoilijalle, että halusin tumman oluen. Hän sanoi: "et sä sanonut niin." Aijaa? Listasta kyllä näytin, minkä haluan. No, join sitten sen vaalean oluen nupisten itsekseni. Asiakaspalvelun taso oli muutenkin Prahassa aika heikko suurimmassa osassa paikoista 

Koska olin CouchSurfing WinterCampilla, jäi kaupunkiin tutustuminen aika vähälle. Ainoa nähtävyys, jonka kävimme katsomassa, oli presidentin linna. Se oli outo ja aika ruma, mutta sisällä oleva kirkko oli kaunis. Ai niin, näimme myös nähtävyyden, johon ihmiset pettyvät maailmassa toiseksi eniten. Kellotornin, jossa on erilaisia heiluvia hahmoja aina, kun kello lyö tasan. Se mitä Prahasta osaan suositella on Ouky Douky Coffee - kahvila. Kahvilan yhteydessä oli kirjakauppa, hinnat olivat edullisia ja palvelu mainiota. Toinen suosittelemisen arvoinen kahvio on Bohemia Bagel. Nautimme siellä viimeisenä päivänämme aamiaisen. Aamiaisvalikoiva oli kattava, ja palvelu mainiota. Hinnat toki olivat hieman korkeat, koska paikka sijaitsee lähellä Kaarlen siltaa.

Yhtenä päivänä olimme The Pub -baarissa, jossa jokaisessa pöydässä oli useampi hana.  Taululle tuli näkyviin, miten monta tuoppia mikäkin pöytä on juonut. Voitte vain kuvitella, miten neljä suomalaista suhtautuu tuollaiseen tilanteeseen. "Juo niitä tuoppeja, että päästään ton kutospöydän ohi!" 

Kävimme myös Propaganda-nimisessä baarissa. Sisustus oli kommunismia. Todella upea paikka, mutta emme syöneet tai juoneet siellä, koska kortilla ei voinut maksaa, emmekä halunneet enää nostaa lisää rahaa. Sen lisäksi paikka oli aika kallis. Oli se kuitenkin näkemisen arvoinen! 

Praha kokonaisuudessaan oli ehkä pieni pettymys. Siellä oli aivan liikaa turisteja! Uusi vuosi lienee yksi suurimmista turistisesongeista, mutta se oli silti ärsyttävää, että koko vanha kaupunki oli täynnä turisteja. Ei siellä jaksanut kulkea. Toinen ärsyttävä asia oli juuri se, että asiakaspalvelu oli heikkoa. Aina piti miettiä, yrittävätkö tarjoilijat tai taksikuskit huijata tyhmää turistia. Haluan lähtökohtaisesti luottaa ihmisiin, eikä tinkaaminen ole ollenkaan juttuni. En tiedä, miten pärjäisin maissa, joissa oikeasti täytyisi jokainen hinta neuvotella uudelleen. Aika harvassa paikassa pystyi maksamaan kortilla, joten jouduimme nostamaan käteistä jatkuvasti. Ei kivaa sekään. 

Prahasta matka jatkui yöjunalla Varsovaan. En suosittele. Olimme onnekkaita ja saimme oman hytin, jossa saimme olla makuuasennossa neljään asti aamulla. Nukuttujen minuuttien määrä oli kuitenkin aivan liian vähän. Juna kolisi ja ihmiset juoksivat käytävällä. Varsova otti meidät vastaan kylmänä. Ylläolevassa kuvassa on seireeni!

 

Tuo joulukuusi oli hämmentävä! Todella kaunis kuitenkin. 

Kiertelimme Varsovaa neljän muun sohvasurffarin kanssa. Oli yllättävän vaikeaa löytää auki olevaa kahvilaa siihen aikaan aamusta. En pitänyt Varsovasta yhtään. Se oli ruma ja jokseenkin sekava kaupunki. Ihmiset siellä tosin olivat aivan ihania. Jos hetkeksikin pysähtyi tutkimaan karttaa, joku tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Harmi, että se kaupunki vain oli niin kamala, etten taatusti palaa sinne enää. Krakovassa haluaisin kuitenkin joskus käydä. 

Varsovasta lähdimme yöbussilla Vilnaan. Sekoilimme väsyneinä netissä olevan varausjärjestelmän kanssa ja varasimme vahingossa matkat väärälle päivälle. Onneksi bussissa oli tilaa, ja saimme ostettua liput sieltä. Bussissa oli helpompi saada unta, mutta nukkuminen liikkeessä on aina raskasta. Vilnassa meitä oli vastassa palestiinalainen sohvasurffari, joka todellakin oli pelastava enkeli. Hänen luonaan oli omat sängyt meille molemmille matkaajille. Nukuimmekin varsin makoisat aamupäiväunet, ja nautimme suihkun tuomasta puhtaudesta. En suosittele viettämään kahta peräkkäistä yötä liikkuvassa välineessä. Päivän ajan kiertelimme hyvän ystäväni opastuksella Vilnaa. Vilna vaikutti oikein mukavalta kaupungilta. Illalla menimme kuuntelemaan jazzia, mutta väsymys vei meidät sänkyyn melko aikaisin

.

Tarkoituksenamme oli liftata Vilnasta Riikaan. Vieraanvarainen isäntämme veikin meidät autolla valtatien varteen, jossa aloitimme liftauksen. Jostain syystä kukaan ei kuitenkaan ottanut meitä kyytiin. Kukaan ei edes pysähtynyt. Tämä oli hämmästyttävää maassa, jossa on totuttu liftareihin. Meillä oli ilmeisesti joko huonoa tuuria tai sitten vain tosi huono liftauspaikka. 

Lopulta palasimme kaupunkiin ja otimme Lux Expressin bussin Riikaan. Suosittelen Lux Expressiä lämpimästi! Se oli edullinen, ja siellä oli langaton netti. Matka sujui yllättävän mukavasti, kun pystyi viihdyttämään itseään netissä. Lux Express ajaa ainakin Vilnan, Riikan ja Tallinnan välillä. Riikassa majoituimme norjalaisen miehen sohvalle. Menimme ensimmäistä kertaa reissumme aikana shoppailemaan. Shoppailu rajoittui tosin New Yorkeriin, mutta saimme sielläkin rahaa kulutettua ihan kiitettävästi. Shoppailun jälkeen menimme syömään ravintolaan, joka oli erikoistunut valkosipuliin. Siellä sai jopa jäätelöä valkosipulikastikkeella! Ruoka oli ihanaa ja edullista.

  

Reissun viimeinen lounaspaikka! Riika oli sateisesta säästä huolimatta oikein ihana kaupunki. Se oli ehdottomasti se matkan kaupungeista, johon haluan palata vielä uudelleen. Seuraava mahdollisuus olisi CouchSurfingin järjestämä Riga Good Times toukokuussa. Ehkä, ehkä… Vilnassa ja Riikassa pystyi suurimmassa osassa paikoista maksamaan kortilla. Nostin Vilnassa siis täysin turhaan käteistä. Riikassa en sitä edes nostanut. Varsovassa (ja ilmeisesti koko Puolassa?) taas käteismaksu on melkein aina ainoa vaihtoehto. Nyt kukkarossani on puolalaista ja liettualaista valuuttaa, joka pitäisi vaihtaa takaisin euroiksi. Sen lisäksi laukkuni pohjalla on sekalaisia kolikoita, jotka ovat matkan varrella sinne pudonneet. Kyllä se yhteinen euro vain on kätevä asia! 

Kokonaisuudessaan matka oli oikein mukava mutta raskas!