Juhannus Berliinissä: Ei niin tyypillinen lauantai!

"Ota kuva, kun mä syön würstia!"

Lauantain aamiaisen söimme Butterin (Pappelallee 73) aamiaisbuffetissa. Neiti J totesi, että paikan aamiaismenu on parempi kuin buffet-aamiainen, mutta lauantaiaamulla oli tarjolla vain buffet. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen.

Sinänsä oli hassua mennä toiselle puolella kaupunkia syömään aamiaista, kun aamiaisbuffet olisi ollut suunnilleen samaan hintaan tarjolla myös hotellissamme. Olimme kuitenkin päättäneet, että haluamme syödä joissain kivoissa paikoissa. Hotelliaamiaiset ovat myös yleensä liian aikaisin.

Seuraavaksi suuntasimme ostoksille aivan liian moneksi tunniksi. Siitä ei ole kuvia. Kitisin, että haluan viiniä. En saanut, vaan minua kutsuttiin vanhaksi juopoksi. Muistelen sitä ikuisesti katkerana. Nyyh. Sain kuitenkin italialaista jäätelöä ja muutaman vaatekappaleen, joiden ostamisesta tuli heti huono omatunto. Se, että vihaan ostoksilla olemista, edesauttaa sitä, että minulla on rahaa matkustaa. Ostan vain tarpeellisen, enkä aina edes sitä.

Ostosten jälkeen otimme metron Kreuzbergiin ja etsimme sopivan ruokapaikan. Valitsimme täysin sattumanvaraisesti Lone Star Taquerian (Bergmannstraße 11). He osasivat tehdä erittäin hyviä tuoreita tacoja ja mojitoja. Muiden kuin minun ruoka-annokset olivat keskinkertaisia. Palvelu oli ala-arvoista. Tarjoilija suhtautui todella töykeästi siihen, kun neiti J tiedusteli, onko heidän ruokatarjouksensa voimassa. Miksi he ovat laittaneet tarjouksen, jos eivät toivo sitä käytettävän? Jätimme tippiä 50 senttiä.

Jalkapallo ei kiinnosta minua yhtään. Ennen Berliiniä olin katsonut elämäni aikana yhden kokonaisen jalkapallopelin. Se tapahtui ehkä seitsemän vuotta sitten treffeillä. Ei ole minun juttuni. Oletin, että se ei olisi Neiti P:n tai J:nkään juttu, mutta he halusivat katsomaan saksalaista jalkapallotunnelmaa. Peliä ei kuulemma olisi päässyt pakoon missään.

Päätimme sitten ottaa pelistä kaiken irti ja kävimme ostamassa kaupasta Saksan joukkueen kannutussetin. Edellisiltana tapaamamme herrat olivat luonnollisesti myös menossa katsomaan peliä ja seurasimme heitä Yaamiin. Yaam (An der Schillingbrücke) oli tosi iso paikka, jossa järjestetään keikkoja. Siellä oli ulkona tilaa sekä iso halli, jonka yhteen seinään heijastettiin peli screeniltä. Paikka oli ihan täynnä ihmisiä. Se oli ehkä yksi elämäni hämmentävimmistä tilanteista, mutta siellä olimme. Kyllä jalkapallo yhden pelin verran jaksoi viihdyttää, mutta ei haitannut, että se oli ainut peli, jonka näin tämän vuoden MM-kisoista. Katsellaan taas neljän vuoden päästä...

Pelin jälkeen hyppäsimme jälleen metroon ja joimme illan viimeiset Rieslingit jossain päin Berliiniä. Taidekuvien ottaminen oli pakollista. Enempää emme jaksaneet, vaan lähdimme hotellille nukkumaan. 

Hotellin lähellä olleesta kebab-paikasta oli pakko hakea yöpalaksi halloum-pitaleipä. Se oli hyvää! Suomesta ei ilmeisesti saa halloum-pitaleipiä kebab-paikoista? Jos saa, niin korjatkaa väärinkäsitykseni ja juoksen syömään niitä seuraavana krapulapäivänä/yönä!

Juhannus Berliinissä: Juhannusaatto

Matka alkoi Kupittaan asemalta klo 7.25. Kaksi huonosti nukkunutta ja väsynyttä naista astui bussiin ja lähti kohti Helsinkiä. Neiti P oli valmistautunut edellisenä iltana stressaamalla ja juoksemalla kaupassa hakemassa sopivia pikkupulloja nesteiden säilytykseen. Minä olin valmistautunut korkkaamalla juhannuksen ensin Neiti M:n kanssa ja sitten näyttelijäporukan kanssa. Ei lyhyelle reissulle tarvitse ottaa mukaan juuri mitään. Lisäksi matkalaukussa pitää aina olla tilaa tuliaisille, koska joka kerta tulee ostettua jotain. Pääasia, että passi on voimassa. Hammasharja on bonusta. Hammastahnan unohdin jälleen kerran.

Lentoa valitessamme päädyimme ottamaan iltapäivälennon, ettei tarvitsisi lähteä matkaan keskellä yötä. Neiti P kuitenkin totesi, että olisi ollut miltei sama lähteä keskellä yötä kuin tuohon aikaan. Oman kokemukseni mukaan se oli kuitenkin aivan eri. Olin vain väsynyt, en kuolemanväsynyt. Junalla matkustaessa olisimme voinut nukkua pitempään, mutta hinta olisi ollut huomattavasti kalliimpi.

Helsingissä meillä oli siis aikaa enemmän kuin tarpeeksi. Kamppi oli suhteellisen hiljainen ostoskeskus siihen aikaan. Pysähdyimme aamiaiselle Café Picniciin. Ei kauhean persoonallinen vaihtoehto, mutta pidin heidän aamiaistarjouksestaan. Kohtuulliseen hintaan sai capuccinon, sämpylän ja appelsiinimehun. Siitä alkoi matkani kohti epäterveellisten ruokien maailmaa. Plussaa myös siitä, että jokaisessa pöydässä oli pistorasia. Pitihän se älypuhelun jo siinä vaiheessa laittaa lataukseen.

Tutkimme lentokentän tarjontaa parin tunnin ajan. Lentokentät ovat melkoisen ankeita paikkoja. Ja todella kalliita. Luin joskus jutun siitä, miten maailman lentokentät alkavat yhä enemmän panostaa siihen, mitä niillä on tarjota. Miten olisi kohtuullisen hintainen kuohuviini?

Törkeästi kuvasin Muumikorttia aivan ilmaiseksi. Muumeissa elää viisaus.

Ennen lentoa oli välipalan aika. Riemuni määrä oli suuri, kun löysin myymälästä rahkaa. Ei tarvinnutkaan syödä toista leipää! Kyllä vaan, tässä vaiheessa vielä koitin syödä terveellisesti. Vakuutan teidät kuitenkin siitä, että terveelliset ajatukset katosivat siinä vaiheessa, kun kone laskeutui Saksaan.

Lentokentällä täytyy aina ottaa kuva, joka laitetaan Facebookiin. Eihän ihmiset muuten tajua niistä lukuisista matkapäivityksistä, että nyt se on menoa eikä pelkkää meininkiä!

Siinä me juotiin siideriä päivällä. Juhannusaattona. Lentokentällä. Ei niin kovin perinteinen Juhannus. Eikä se Juhannukselta kyllä tuntunutkaan missään vaiheessa. Onneksi minulla on kyseiseen juhlaan viha-rakkaus-suhde. Kaikki uudet vaihtoehdot sen viettämiselle otetaan ilolla vastaan.

Moi! Mä olen Desigualin mainostyttö - ja sekaisin. Ei siis mitään uutta Berliinin hotellihuoneen katon alla. Hotellihuoneessamme oli paljon vikaa, mutta onneksi vietimme siellä vain yöt. Hotellit ovat ankeita paikkoja. Olen lukenut juttuja, joissa ylistetään hotellihuoneita. En voi mitenkään samaistua. Hotellit ovat kliinisiä ja tylsiä. Kuolettavan tylsiä. 

Olimme valmiita kohtaamaan Berliinin kadut - tai oikeastaan ravintolat. Ruokaa, ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Se oli suunnitelmani alusta asti. Minulle loma tarkoittaa lähinnä sitä, että saan syödä, juoda ja hengailla rauhassa.

Seuraamme liittyi neiti J, joka asuu Berliinissä. Näin thaimaalaisen ravintolan ja hihkaisin: "Thai-ruokaa! Rakastan Thai-ruokaa! Mennään sinne!" 

Tilasin vietnamilaisia kevätrullia ja sushia. Thai-ruokaa tosiaan... Rullat olivat aika erikoisia. Eivät pahoja eivätkä hyviä. Söin silti hyvällä ruokahalulla molemmat. Ihan vaan alkupaloiksi.

Sushi sen sijaan oli aivan super hyvää. Sain tämän kokoisen annoksen ihan hyvin ahmittua, koska ei sitä voinut mitenkään jättää lautaselle. Erityisesti lohet olivat aivan ihania. Sen jälkeen olin todella, todella täynnä.

Aamulla olin saanut australialaiselta CouchSurfing-kaveriltani viestin: "Kuulin, että olet viikonlopun Berliinissä. Minä myös. Olisi kiva nähdä!" Ja niin me nähtiin! Kahden vuoden jälkeen. Suomalainen ja australialainen yhtäaikaa Berliinissä. Se oli hienoa. Australialaisen herran mukana seuraamme liittyi myös saksalainen ja venäläinen herra.

Jännitimme, mitä muovipussista paljastuu.

VASTALEIVOTTU KAKKU! Mitä sanoinkaan siitä, että olin sushin jälkeen täynnä? No kyllä sitä vähän kakkua voi silti syödä.. Se oli vielä jopa lämmintä. Mitä kuvittelette, että meille tapahtui, kun kaivoimme oman jälkiruuan esiin ja aloimme syödä sitä ravintolassa? Väärin. Meille tuotiin lautasia ja lusikoita. Se se vasta on asiakaspalvelua.

Ravintola Koy (Rigaer Strasse 26, Friedrichshain) on kaikin puolin suositeltava ravintola. Ihanaa ruokaa ja ihanaa palvelua.

Olin kriminaali ja join olutta metroasemalla ja metrossa. Buahahaha.

Herrat kutsuivat meidät kanssaan valokuvanäyttelyyn, joka järjestettiin toisella puolella kaupunkia. Matkustimme sinne ainakin puoli tuntia metrossa. Oman kokemukseni mukaan Berliinissä on ihan normaalia hypätä metroon, matkustaa toiselle puolelle kaupunkia, käydä siellä jossain ja matkustaa taas toiselle puolelle kaupunkia. Aika viitseliästä, kun itse jäisin varmasti hengaamaan vain yhteen kaupunginosaan.

Valokuvanäyttely veti sanattomaksi. Siellä olivat myös kuvassa olevat hammastahnapurkit. Olin kuitenkin iloinen, että menimme sinne. Se oli "mitä ihmettä oikein olen katsomassa" -kokemus. Vain Berliinissä. Taidetta tai tekotaidetta. Ihan sama. Onneksi paikassa oli baari.

Minun ja Neiti J:n tulkinta taiteesta: duckfaces!

Minun tulkintani ilosta: Aperol Spritz! Onni on ystävät, jotka eivät osaa olla kuvissa perusnaamalla. C'moon, kuka jaksaa poseerata? Peukku nyt ainakin pitää olla pystyssä.

Illan viimeinen paikka oli baari nimeltä Ä. Se oli kiva paikka. Minun silmissäni hyvin berliiniläinen paikka. Hieman rähjäinen ja aikansa elänyt. Halpa ja kodikas. Istuimme siellä ja paransimme maailmaa.

Ä:ssä oli T ja Terhi. Taide on luotu.

Kesken järjettömän pitkän metromatkan hotellillemme pysähdyimme Alexanderplatzilla, jossa myytiin mm. leivoksia. Pitihän sellainen nyt syödä. Ilman sitä ei olisi mitenkään pärjännyt. Örgh.