Berliini: ruma mutta persoonallinen

Vuosi sitten huhtikuussa olin Berliinissä. Matkan jälkeen sattuneista syistä reissun kuvat jäivät katselematta, jutut kirjoittamatta ja muistot muistelematta. Kävi kuitenkin sillä tavalla, että varasin viikko sitten juhannusmatkan Berliiniin. Oli siis aika avata virtuaalipölyttyneet arkistot ja käydä läpi viime retken kuvat.

Berliini on taiteilija- ja undergroundmaailman ylistämä paratiisi. Berliiniä ylistävät jopa ihmiset, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. Eivät kuitenkaan pelkästään he, myös kaikki muut. Lähdin siis matkalle hyvin, hyvin suruin odotuksin. Ajattelin, että Berliinin on pakko olla aivan käsittämättömän upea ja taiteellisen heräämisen paikka.

Tottakai tällaisilla odotuksilla varustettuna kaupunki oli pettymys. Minulle kävi ihan samalla tavalla kuin Lontoossa ja Barcelonassa: olin odottanut jotain aivan uskomatonta, mutta petyin. Berliini oli ruma ja sää oli harmaa. Kaikki paikat olivat täynnä graffiteja ja näyttivät epäsiisteiltä. Olin odottanut, että suunnilleen joka kadunkulmassa olisi katutaitelija, mutta mitään sellaista ei ollut. Ilmapiiri oli kaukana taiteellisesta heräämisestä.

Se kuitenkin on Berliinissä totta, että se on täynnä persoonallisia baareja ja ravintoloita. Berliini on myös varsin oman näköisensä kaupunki. Se ei muistuta mitään toista Euroopan maan pääkaupunkia - toisin kuin moni muu Euroopan pääkaupunki. Berliinillä on oma persoonallisuus. Jos minut vietäisiin sinne silmät kiinni, tunnistaisin, missä olen. Se on hyvä asia.

Se, että kaupunki on täynnä persoonallisia ja hyviä baareja ja ravintoloita ei todellakaan ole huono asia. Sehän on paras asia. Minulle lomamatkalla oleminen on lähinnä paljon kävelyä, pysähtymistä kiinnostavissa juottoloissa ja ravintoloissa sekä syömistä, syömistä ja syömistä. Ruokaan ja juomiin en pettynyt.

Tälläkin reissulla lähinnä kävelin ympäri kaupunkia silmät auki. Jos vuoden jälkeen pitäisi muistella, kävinkö jossain nähtävyyksissä, niin muuria lukuunottamatta, en käynyt missään. Sen sijaan kävin aivan liian monessa irkkubaarissa. Onneksi sentään loppumatkan paikallisoppaat veivät kunnollisiin paikkoihin.

Tipu ja supermies kuvastavat Berliiniä: siellä on kaikkea sekaisin.

Kävin tosiaan irkkubaareissa. Irkkuruokaa ja Guinnessia Saksassa? No miksei, jos siihen on kerran mahdollisuus? Noita leipiä katsoessani voisin mennä tuonne uudelleenkin. Ja hei, Suomessa ei ole kelvollisia irkkupubeja. Käyn usein matkoillani myös italialaisissa ravintoloissa, mutta ne ovat usein pettymys.

Nämä kuvat ovat ostospaikkojen (torit, ostoskeskukset, mitä näitä nyt on?!) läheltä bongattuja.

Paikallisoppaat veivät kunnollisiin baareihin kunnollisten oluiden pariin. Kuljimme kävellen pitkiä matkoja määränpäänä aina jokin tietty paikka. Jonkin tietyn paikan takia kuljimme myös metrolla. Oppailla oli selkeä kuva siitä, mihin täytyy mennä. En valita. Muuten olisi varmaan mennyt irkkubaariin.

Yhtenä iltana paikallisoppaat veivät meidät perinteiseen, saksalaiseen Tiergartenquelle-ravintolaan. Se oli tosi hieno hieno ja tosi hyvää ruokaa. Suosittelen.

Naudan pihvi mediumina (daa, tietty!) on suunnilleen lempiruokaani. Tilaan sitä usein ollessani ulkomailla ravintolassa. Sen hinta-laatu-suhde on yleensä aika paljon korkeampi kuin Suomessa. Tästäkään pihvistä ei juuri kokoa puutu, ja hinta oli taatusti alle 20 euroa. Eikä ole edes pilattu liiaksi kiusallisilla vihanneksilla - saati, että olisi ollut joku lämmitetty pakastepihvi.

Sanoinko jo, että olin irkkubaareissa?! Mut C'moon! Oscar Wilde! Jos sen niminen baari on taiteen mekaksi kuvaillussa kaupungissa, niin sinne on PAKKO mennä. Oscar Wilde ei ole koskaan pettymys.

Siitä huolimatta, että en rakastunut Berliiniin ensisilmäyksellä, nautin reissusta todella paljon. Annan kaupungille mielelläni toisen mahdollisuuden. Lontookin parani toisen vierailun jälkeen - ja sitä kaupunkia miltei vihasin ensimmäisellä kerralla. Tälläkin kerralla paikallisopas on luvannut viedä meidät mahtaviin paikkoihin. Luotan siihen. Luotan myös siihen, että keskikesällä Berliinissäkin paistaa aurinko.

Matkavinkki Lissaboniin: Akvaario!

Saavuimme äitini kanssa Oceanário de Lisboaan eli Lissabonin akvaarioon. Äitini totesi: "Tämän paikan nimi on Bem-vindo!" Hahah. Kyllä se bem-vindo taitaa kuitenkin tarkoittaa tervetuloa.

 

Kyseessä oli jättisuuri akvaario, jossa kaikki kalat elivät yhdessä. Akvaariota pääsi kiertämään monessa eri kerroksessa, ja se oli todella vaikuttava. En ole eläintarhojen ystävä, mutta tällaisen akvaarion olemassaolon ymmärrän. Siinä kaloilla on oikeasti tilaa elää ihan kuin eläisivät oikeassa elinympäristössään. 

Akvaariossa meneillään oli jokin kilpikonnateema. Kilpikonnille oli oma näyttelynsä, mutta se ei jäänyt laisinkaan mieleeni. Luultavasti odotin enemmän kuin sain.

Akvaario itsessään oli kyllä aivan mieletön kokemus. Suosittelen kaikille. Siellä olisi voinut tuijotella tuntikausia kalojen liikkeitä.

Yksi jännimmistä asioista oli tietenkin haiden bongaaminen. Tuolla se hai tulee, iik saanko tällä kertaa kuvan? Siellä hait uiskentelivat muiden kalojen mukana.

Pingviinit - nuo aina yhtä suloiset veijarit.

Maailmassa on kyllä niin paljon erikoisia ja erityisen fiksuja kaloja. Tämänkin maastautumistaito on ällistyttävä.

 

Akvaarion jälkeen päätimme tähyillä merta yläilmoista.

Otimme kierroksen maisemahisseillä ja ihailimme kaupunkia.

Lissabon: Yökuvia

Top 5: Matkahaaveeni

1. Mennä Kuubaan ja tanssia salsaa.

2. Kiertää Islannin ympäri

3. Mennä roadtripille Yhdysvaltoihin - mieluiten Impalalla. ;)

4. Mennä Australiaan vähintään kuukaudeksi.

5. Kiertää maapallon ympäri.

Noin! Nyt halukkaat matkaseuralaiset voivat ilmoittautua minulle!

Viime aikaiset matkani ovat olleet varsin spontaaneja ja suunnittelemattomia. Nykyiset matkahaaveeni sen sijaan edellyttävät suunnittelua ja rahan säästämistä.

Kuvittelen, että minulla on nyt aikaa suunnitella ja säästää rahaa seuraavaan matkaan, koska ex tempore -matkojen toteuttaminen ei ehkä tule kyseeseen ennen lokakuuta. 

Kuubaa olen miettinyt jo pitkään. Osa kavereistani on käynyt siellä, ja kaikki Kuubasta lukemani jutut houkuttelevat minua sinne. Olen kuullut pelkkiä kehuja. Olen varma, että siellä pääsisi osaksi sellaista tunnelmaa, jota ei voi muualla maailmassa kokea.

Olenkin tässä miettinyt, että ellen saa matkaseuraa, onko Kuuba turvallinen paikka matkustaa yksin. Ainakin sinne matkustaessa täytyy olla matkasuunnitelma, eikä voi vaan mennä ja ihmetellä paikan päällä, mitä tekee ja mihin majoittuu. Suunnitelman avulla matkasta varmaan saa myös enemmän irti.

Islannin ympäri kiertäminen on jäänyt kummittelemaan mieleeni siitä asti, kun olin viiden päivän matkalla Reykjavikissa. Haluan nähdä enemmän! Islannin luonto pitää kokea kaikessa monipuolisuudessaan.

Roadtrip Yhdysvaltoihin on ehkä näistä suunnitelmista haastavin. Ei sen takia, että siihen olisi vaikea löytää seuraa, vaan sen takia, että se vaatisi useamman ihmisen sovittamaan aikataulunsa yhteen ja haluamaan samoihin paikkoihin. Ehkä Jared Padalecki ja Jensen Ackles voisivat viedä minut privaattiajelulle? Supernatural on koko matkan suurin innostaja.

Australia on kaukana, eikä sinne kannata lähteä lyhyemmäksi ajaksi kuin kuukaudeksi. Australiassa minua sekä houkuttaa että kauhistuttaa eläimet. Lisäksi australialaiset ihmiset vaikuttavat tosi mukavilta ja rennoilta. Siellä on varmasti helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Ja tottakai minä haluan kiertää maapallon ympäri! En 80 päivässä, vaan vuodessa. Tämä on listan viimeinen haave. Se vaatii suunnittelua, rahaa ja ennen kaikkea aikaa.

Jos kaikki menee niin kuin nyt kuvittelen, aloitan haaveideni toteuttamisen kohdasta yksi...

Kypros, osa 3: Saarikierroksella

Koska olimme pakettimatkalla, päätimme osallistua matkatoimiston järjestämälle saarikierrokselle. Kierroksella toimi oppaana suomalainen nainen, joka on vuosia sitten avioliiton myötä muuttanut Kyprokselle. Hänellä oli siis paljon omakohtaista tietoa saarivaltiosta.

Ensimmäinen kohteemme oli Nikosia, Kyproksen pääkaupunki. Se on Euroopan ainoa kahtia jaettu pääkaupunki. Toisella puolella on turkkilaisten valloittama laiton valtio, ja toinen puoli kuuluu Kyprokselle.

Kävimme vierailemassa ortodoksikirkossa. Meille kerrottiin, että kirkossa ei saa istua jalat ristissä, sillä se on epäkunnioittavaa Kristuksen ristiä kohtaan.

Opas kertoi Kyproksen olleen milloin minkäkin valtion vallan alaisena. Luonnollisestikaan historiantuntemukseni ja muistini eivät riitä kertomaan, mitä kaikkia vaiheita saarivaltio on kokenut. Joka tapauksessa kuvassa on kaupungin muuri.

Kuvassa on patsas, josta en osaa sanoa yhtään mitään. heheh.

 

Turkin valtaaman puolen rajalla oli taideteos, jossa ihmisoikeusjulistus on rikottu seipäin. Tarkoitus oli käydä turkkilaisten puolella, mutta minuun iski kauhea ahdistus kahtiajaon aiheuttamista ihmisoikeusrikkomuksista, ja yritin kääntyä takaisin. Selän kääntämällähän tunnetusti ongelmat katoavat.

Olin kuitenkin kulkenut niin pitkälle, että raja oli ylitettävä. Rajalla pyydettiin leima kertakäyttöiseen viisumiin. Passiin ei saanut missään tapauksessa ottaa leimaa, sillä leima olisi mitätöinyt passin. Turkin valtaaman alueen itsenäisyyttä ja sitä myötä leimaa ei ole tunnustanut mikään muu valtio kuin Turkki.

Nikosiasta suuntasimme vuoristoon. Vuoristossa ilma oli jonkin verran raikkaampaa ja kasvillisuus korkeampaa ja vihreämpää. Melko kitukasvuista ja kuivaa se kasvillisuus kuitenkin mielestäni oli. Ei ihan verrattavissa Suomen metsiin.

Matkaan kuului perinteinen kyproslainen ruoka, josta minulla ei tietenkään ole kuvaa, koska keskityin tärkeimpään asiaan: syömiseen. Ruoka ja viini olivat tosiaan kaikkialla hyviä. Sen lisäksi asiakaspalvelu oli todella ystävällistä - jopa turistien täyttämässä Aiya Napassa. Oppaamme sanoikin meille, että jos palvelu on huonoa, ei pidä jättää tippiä. Tällöin ravintolalle menee viesti perille siitä, että jotain on vialla.

Viimeinen vierailukohteemme oli pieni kylä, jossa oli viinitila. Maistoimme paikallista viinaa ja jälkiruokaviiniä. Sitä toin itselleni tuliaiseksi pienen pullon, jota en ole vieläkään juonut. Olisi siis aiheellista pitää kyproslainen ruokailta. Kuka ilmoittautuu hyväksi kokiksi? ;)

Kypros, osa 2: Ajelua vehkeellä

Olimme päättäneet vuokrata jonain päivänä ajoneuvon ja ajella sillä vähän Aiya Napaa kauemmaksi. Tarjolla oli autoja, mönkijöitä ja ...vehkeitä. Kyseessä on kai jonkinlainen mopoauto, jossa ei ole kattoa. Emme keksineet suomenkielistä sanaa (onko sellaista edes?), joten kutsuimme ajoneuvoa vehkeeksi.

Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne. Se sai meidät molemmat olemaan hyvin tarkkoina sen suhteen, että mihin suuntaan risteyksissä piti ryhmittyä.  Vehje ei kulkenut kovin kovaa vauhtia, mutta täysi nopeus tuntui avohytissä aika kovalta vauhdilta.

Valitsimme ajelupäiväksemme päivän, jolloin oli pilvistä. Riittävän lämmin siellä oli auringonpaisteen rajallisuudesta huolimatta. Kyproksen luonto oli kuivaa, ja kasvisto niukkaa.

Kaunis saari se joka tapauksessa on. Miten mikään saari, jossa on kiveä, kalliota ja merta kaikkialla, voisi edes olla jotain muuta kuin kaunis?

Meille annettiin tietty reitti, jonka saimme vehkeen kanssa ajella. Minnekään kauas ei saanut lähteä. Ajelimmekin siis lounaalle johonkin lähikaupunkiin, ja kiersimme kaikki muutkin lähikaupungit. Ei niissä juuri mitään nähtävää ollut, emmekä käyneet edes Lidlissä, mutta ajelu itsessään oli kivaa. Päädyimme jonnekin pikkukaupunkiin kokiksille. Siellä kahviossa oli kylän miehet pelaamassa korttia, ja voin sanoa, että sain aika paljon katseita osakseni.

Luonnon silta. Kuka uskaltaisi kävellä siitä? Hullujen ideoiden estämiseksi paikka oli aidattu.