Kuuba oli...

Lämpö, aurinko, mojito, salsa, uudet ihmiset, huijarit, parhaat tyypit, kotimajoitus, kaksi viikkoa samaa ruokaa, jaettuja vessatarinoita, vessamummoja, Suomesta kannettua loppuun asti varjeltua vessapaperia, ratsastusretki suihkulähteelle, paratiisiranta, tinkauksen oppiminen, sääli, loukkaantuminen, itku, ikävä, ihastuminen, itsensä 16-vuotiaaksi tunteminen, avoauton kyydissä ajeleminen, kaikkialla soiva musiikki, kommunismi, vallankumous, kapinahenki, Che Guevara, hymy, katkeruus, vilpitön ilo, taistelutahto, vapauden puute, meri, rappio, tanssi, rommi, kantabaari, helpoin matkaseuralainen ikinä, nauru, nauru ja nauru.

Kuvia on satoja, ajatuksia on tuhansia, tarinoita on kymmeniä ja tunteita on koko kirjo.

Matkatarinoiden kirjoittamisen vaikeus on siinä, ettei tiedä, mistä aloittaa. 

Loch Nessiä etsimässä!

Tämä on tarina siitä, miten kaksi naista etsivät Loch Nessiä. En nyt tarkoita sitä hirviötä. Tarkoitan sitä järveä. Loch Nessin hirviö on mielestäni aika erikoinen juttu. Miten sen legenda on voinut elää niin pitkään, vaikka käytännössä hirviöstä ei ole mitään todisteita? Suurin kysymys on kuitenkin se, että miksi sitä kutsutaan hirviöksi? Mitä pahaa se on koskaan kenellekään tehnyt?

Kun suunnittelimme Skotlannin lomaa, halusimme olla suunnittelematta etukäteen juuri mitään. Molempien arkielämä on ihan tarpeeksi aikataulutettua ja täynnä suunnitelmia. Loman täytyy olla suunnittelematonta. Sen verran kuitenkin suunnittelimme, että neiti E halusi välttämättä mennä Loch Nessille. Itseäni ajatus ei suuremmin kiehtonut, kun ajattelin sen olevan täynnä turisteja. Suostuin kuitenkin ja katsoin kartasta sattumanvaraisesti jonkun paikan läheltä Loch Nessiä, jossa voisimme majoittua. Päädyimme Aviemoreen. Ihan siis vain kartasta katsoin, että tuo paikka näyttää kivalta, mennään sinne. Suosittelen tätä toimintatapaa. Aviemore osoittautui varsin ihanaksi paikaksi.

Aviemoressa kävimme ensimmäiseksi turisti-infossa kysymässä, miten pääsisimme Loch Nessille. Ystävällinen setä kertoi meille, että meidän täytyy ottaa bussi Invernessiin. Invernessissä järjestetään pieni risteily Loch Nessille. Hän katsoi meille aikataulutkin valmiiksi. Päätimme toimia hänen ehdotuksensa mukaan.

Emme kuitenkaan varanneet paikkaa risteilylle. Ei oikeastaan edes tullut mieleen varata sitä. Hyppäsimme turisti-infon miehen suosittelemaan bussiin. Invernessin bussiasemalla marssimme risteilyä myyvän yrityksen tiskille ja totesimme, että haluamme osallistua sinne. Nainen tiskin takana totesi, että risteily on täynnä. Meillä ei ollut mitään varasuunnitelmaa! Kysyimme, miten pääsemme järvelle. Meille neuvottiin, että voimme mennä paikallisbussilla.

Juoksimme paikallisbussiin, joka oli juuri lähdössä. Harmittelimme sitä, että olimme varanneet aikaa reissulle vain pari tuntia - juuri sen risteilyn aikataulun mukaan. Paikallisbussi jäi seisomaan nostetun sillan taakse melkein puoleksi tunniksi. Olimme hermostuneita. Onneksi mukana oli suklaata. Suklaa pelastaa.

Meille oli ehdotettu, että jäisimme pois pysäkillä, joka on ennen Loch Nessin linnaa. Tällöin voisimme kävellä kivan reitin linnalle. Hyppäsimme pois bussista ja selvitimme, mihin suuntaan meidän olisi käveltävä. Olimme hieman kauhuissamme siitä, että ehtisimmekö takaisin ajoissa, koska suunnittelemamme bussi oli viimeinen bussi Aviemoreen, eikä paikallisbussien aikatauluihin voinut ilmeisesti luottaa.

Marssimme kartasta katsottua reittiä eteenpäin. Emme nähneet Loch Nessiä missään. Mietimme, pitäisikö meidän kääntyä takaisin ja palata Invernessiin. Totesimme kuitenkin: "Me ollaan tänne tultu sitä Loch Nessiä katsomaan, joten mehän emme lähde minnekään ennen kuin olemme sen nähneet!" Marssimme eteenpäin ja olimme epätoivoisia. Neiti E syyllisti minua siitä, kun en ollut halunnut ottaa viiniä mukaan. Suurin virhe koko reissun aikana!

Lopulta näimme Loch Nessin! Sen jälkeen uskalsimme jälleen hengittää. Olimme saavuttaneet määränpään! Ilma oli kaunis ja järvi oli kaunis! Olisi tehnyt mieli pysähtyä syömään eväitä näkymän ääreen. Emme kuitenkaan uskaltaneet, koska emme tienneet, miten kaukana linna on. Meidän olisi kuitenkin ehdittävä siihen viimeiseen bussiin.

Linnan raunioille päästyämme tajusimme, että sisäänpääsymaksu oli seitsemän puntaa. En suostunut maksamaan sitä. En pidä siitä, että rahastetaan luonnonnähtävyyksistä. Luonto kuuluu meille kaikille! Niinpä söimme eväämme parkkipaikalla.

Vaikka olimme alussa kiroilleet sitä, että miksi ihmeessä emme menneet suoraan linnalle, kun aikaa oli muutenkin vähän, totesimme lopussa, että se oli parempi vaihtoehto. Saimme kävellä todella kaunista reittiä Loch Nessille. Näimme järven paremmin kuin, jos olisimme suoraan tulleet linnalle. Tällöin olisimme myös varmasti maksaneet sen seitsemän puntaa, että pääsemme näkemään koko järven kauneuden.

Ja kyllä, ehdimme myös bussiin ja pääsimme takaisin Aviemoreen. Loch Ness oli aivan erilainen kuin kumpikaan meistä oli kuvitellut. Se oli iso ja kaunis. Turisteja näkyi todella vähän.

Suositus Edinburghista: Clarinda´s Tea Room

Neiti E oli viime Edinburghin vierailullaan löytänyt Clarinda's Tea Roomin (69 Canongate). Hän totesi, että sinne täytyy joku iltapäivä päästä syömään skonsseja ja juomaan teetä. Selvä homma. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä ovat skonssit.

Minulla ei vieläkään ole aavistusta, mitä ovat skonssit. Googlasin kuvan, mutta se ei valaissut asiaa. Sen sijaan tiedän, miltä Clarinda's Tea Roomin skotlantilainen aamiainen näyttää ja maistuu. Aamiainen oli ainut ruokalaji koko reissullani, jossa suostuin maistamaan skotlantilaista perinneherkkua häggistä. Se ei ole minun makuuni. Toisin kuin Neiti E:n, joka on suorastaan häggis-fani. Pekonit, makkara ja muna sen sijaan on tunnetusti suurinta herkkuani.

Aamiaistakin parempaa oli kuitenkin paikka itsessään. Ensimmäisellä kerralla siellä ollessamme paikalla oli hääpari, joka oli ilmeisesti syömässä hääpäivän aamiaista. Tunnelma oli samanlainen kuin jossain vanhassa mummolassa. Pieni terassi, pitsiliinoja, kauniisti maalattuja posliinikuppeja, tuoretta ruokaa ja juomaa.

Ruutuliinat servettikoreissa. En kestä. Niin söpöä.

Ihastuin paikkaan niin paljon, että vaadin, että menisimme sinne toisenkin kerran. Viimeisenä aamunamme kävimme uudelleen syömässä aamiaista. Tällä kertaa olimme sisällä.

Vaikka oli reissumme viimeinen aamu, ei tuollaisessa ympäristössä voi olla mitään muuta kuin onnellinen.

Katsokaa nyt! Kukkatapetteja,vanhoja valokuvia, kaappikello ja posliinilautasia seinällä. Täydellinen mummola-sisustus! Paitsi, etten usko kenenkään mummolassa oikeasti näyttävän tuolta.

Tällä kertaa päätin välttää häggiksen ja maistaa tuoretta sämpylää. Välissä tietenkin munaa ja pekonia. Syövätkö ne siellä Skotlannissa jotain muutakin?

Ehkä seuraavalla kerralla sitten niitä skonsseja...

Juhannus Berliinissä: Täydellinen sunnuntai Mauerparkissa

Täydellinen sunnuntai alkaa täydellisellä aamiaisella. Täydellinen mikä tahansa päivä alkaa täydellisellä aamiaisella. Sehän nyt on itsestäänselvää. Sanoin Neiti P:lle, että haluaisin mielelläni syödä aamiaiseksi munakasta. Ihana juustolla, kinkulla ja tomaatilla täytetty munakas löytyikin hotellin viereisestä Gago-kahvilasta (Bülowstraße 86). Olin myös tosi iloinen siitä, että munakkaan kanssa sai noinkin runsaan salaatin. Neiti P söi aamiaiseksi kaakaota ja croissanttia. Croissantti oli kuivaa, eikä hän pitänyt paikasta. Se oli aika pieni ja persoonaton. Itse kuitenkin suosittelen munakkaiden ystäville, jos sattuu liikkumaan tuolla päin.

Aamulla satoi, joten olin vähän skeptinen sen suhteen, kannattaako Mauerparkkiin lähteä. Neiti P sai minut kuitenkin ylipuhuttua. Olimme onnekkaita, sillä aamun jälkeen sää muuttui paljon paremmaksi. Kiersimme alueen ja jäimme juomaan vastapuristettua appelsiinimehua nurtsilla. Ihanaa.

Mauerpark on Berliinissä se paikka, johon ihmiset sunnuntaisin kokoontuvat. Siellä on iso kirppisalue sekä musiikkiesityksiä - joskus siellä on jopa karaoke! Karaokeen emme päässeet, mutta erilaisia musiikkiesityksiä kyllä onneksemme näimme. Kirpputorilla on vanhan tavaran lisäksi myynnissä kaikenlaisia koruja ja muita käsitöitä. Ostin ylläolevissa kuvissa olevat korvikset. Korviksissa on valokuva taivaasta. Kysyin myyjältä, ovatko korujen koukut hopeaa. Hän totesi, ettei ole, mutta voi kyllä vaihtaa ne minulle hopeisiksi. Kysyin, mitä se maksaa. Hän sanoi, että kuuluu palvelun hintaan. Siinä vasta asiakaspalvelua!

Lounaspaikaksi valitsimme sattumanvaraisesti Oderquelle Berlinin (Oderberger Straße 27), joka sijaitsi lähellä Mauerparkia. Lounassalaatti oli hyvää. Katoissa olevat valoletkut olivat kamalia.

Lounaan aikana taisi jälleen sataa vähän, mutta se meni ohi. Päätimme jäädä koko päiväksi hengailemaan Mauerparkin alueelle, koska olimme muina päivinä metroilleet ympäri Berliiniä. Viimeisenä iltana oli aika ottaa rennosti.

'

Otimme läheisestä kaupasta mukaamme siideriä ja olutta, kun lähdimme takaisin Mauerparkiin nauttimaan musiikkiesityksistä. 

Tässä välissä minun on ihan pakko kertoa, millaiset vessat Mauerparkissa oli. Kirppisalueella oli muutama bajamaja. Ensimmäisen bajamajan lattia oli rikki. Sitkeänä, Italiassa kaikkeen tottuneena, matkaajana päätin kuitenkin mennä sinne. Rikkinäinen lattia toi kokemukseen vain lisää extremeä. Toinen bajamaja puolestaan heilui koko toimenpiteen ajan niin pahasti, että jännitti, lennänkö sieltä ulos ennen kuin saan asiani hoidettua. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Ja ei, paperia ei ollut.

Näimme kahdesti viehättävän naislaulajan esityksen, mutta luonnollisestikaan en ottanut naisesta kuvaa - otin kuvan roskiksesta. Neiti P ihastui laulajaan niin paljon, että osti hänen cd-levynsä. Niin taisi moni muukin ihastua, koska levyjen menekki oli suuri.

Kyllä minä sentään jotain ymmärsin - nimittäin kuvata kuumaa rumpalimiestä. Oli ihan älyttömän hauska katsoa, kuinka ihmiset tanssivat antaumuksella tämän bändin tahtiin. Musiikki oli kyllä sen verran rytmikästä, ettei siinä yksinkertaisesti voinut pysyä paikallaan. Hiekka pölisi ja ihmiset hymyili. Aivan mahtavaa!

Ostin itselleni tuliaisiksi pari magneettia. Nyt ne muistuttavat minua eteisessä siitä, että Berliinissä kaikki on mahdollista. Ja että kapitalismista tulee nauttia? Eikun...

Kirppisalueella myytiin tuoreita vohveleita. Haaveilin niistä koko päivän, joten lopulta oli pakko maistaa. Taikina taisi loppua meidän jälkeemme, joten kannatti mennä edes siinä vaiheessa. Hyvää oli.

Onni on sunnuntai, jolloin paistaa aurinko ja saa rauhassa nauttia hyvästä oluesta, joka pehmeästi hellii makuhermoja. Taustalla nuori poika lauloi livenä. Täydellisen nautinnon hetki.

Siellä hän lauloi. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi se, mitä Berliinissä kannattaa sunnuntaina tehdä, niin todetaan nyt kovaan ääneen: MENKÄÄ MAUERPARKIIN. Neiti J totesi tuona päivänä, että muistaa jälleen, miksi asuu Berliinissä. Tunnelma oli ihanan leppoisa.

Ankkoja. Poistuimme Mauerparkista läheiseen Biergarteniin. Neiti J:n työkaverit sattuivat olemaan siellä yhtäaikaa ja istuimme heidän seurassaan jonkin aikaa. Inhottavaa Biergartenissa oli se, että laukut tarkastettiin, eikä alueelle saanut viedä omaa vesipulloa. Muutenkin Saksassa oli ärsyttävää maksaa vedestä melkein enemmän kuin oluesta. Hanavettäkään ei saanut ilmaiseksi. Suomessa osaa kyllä arvostaa sitä, että yleensä hanavesi on ilmaista ja viinin kanssa sitä saa pyytämättäkin.

Vähemmän yllättäen päätimme iltamme italialaiseen ravintolaan, jossa oli todella edulliset pitsat. Ne oli myös hyvät pitsat. Kaikesta googlailusta huolimatta en löytänyt pizzerian nimeä. Joka tapauksessa hyvä reissu päättyi hyvään pitsaan.

Juhannus Berliinissä: Ei niin tyypillinen lauantai!

"Ota kuva, kun mä syön würstia!"

Lauantain aamiaisen söimme Butterin (Pappelallee 73) aamiaisbuffetissa. Neiti J totesi, että paikan aamiaismenu on parempi kuin buffet-aamiainen, mutta lauantaiaamulla oli tarjolla vain buffet. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen.

Sinänsä oli hassua mennä toiselle puolella kaupunkia syömään aamiaista, kun aamiaisbuffet olisi ollut suunnilleen samaan hintaan tarjolla myös hotellissamme. Olimme kuitenkin päättäneet, että haluamme syödä joissain kivoissa paikoissa. Hotelliaamiaiset ovat myös yleensä liian aikaisin.

Seuraavaksi suuntasimme ostoksille aivan liian moneksi tunniksi. Siitä ei ole kuvia. Kitisin, että haluan viiniä. En saanut, vaan minua kutsuttiin vanhaksi juopoksi. Muistelen sitä ikuisesti katkerana. Nyyh. Sain kuitenkin italialaista jäätelöä ja muutaman vaatekappaleen, joiden ostamisesta tuli heti huono omatunto. Se, että vihaan ostoksilla olemista, edesauttaa sitä, että minulla on rahaa matkustaa. Ostan vain tarpeellisen, enkä aina edes sitä.

Ostosten jälkeen otimme metron Kreuzbergiin ja etsimme sopivan ruokapaikan. Valitsimme täysin sattumanvaraisesti Lone Star Taquerian (Bergmannstraße 11). He osasivat tehdä erittäin hyviä tuoreita tacoja ja mojitoja. Muiden kuin minun ruoka-annokset olivat keskinkertaisia. Palvelu oli ala-arvoista. Tarjoilija suhtautui todella töykeästi siihen, kun neiti J tiedusteli, onko heidän ruokatarjouksensa voimassa. Miksi he ovat laittaneet tarjouksen, jos eivät toivo sitä käytettävän? Jätimme tippiä 50 senttiä.

Jalkapallo ei kiinnosta minua yhtään. Ennen Berliiniä olin katsonut elämäni aikana yhden kokonaisen jalkapallopelin. Se tapahtui ehkä seitsemän vuotta sitten treffeillä. Ei ole minun juttuni. Oletin, että se ei olisi Neiti P:n tai J:nkään juttu, mutta he halusivat katsomaan saksalaista jalkapallotunnelmaa. Peliä ei kuulemma olisi päässyt pakoon missään.

Päätimme sitten ottaa pelistä kaiken irti ja kävimme ostamassa kaupasta Saksan joukkueen kannutussetin. Edellisiltana tapaamamme herrat olivat luonnollisesti myös menossa katsomaan peliä ja seurasimme heitä Yaamiin. Yaam (An der Schillingbrücke) oli tosi iso paikka, jossa järjestetään keikkoja. Siellä oli ulkona tilaa sekä iso halli, jonka yhteen seinään heijastettiin peli screeniltä. Paikka oli ihan täynnä ihmisiä. Se oli ehkä yksi elämäni hämmentävimmistä tilanteista, mutta siellä olimme. Kyllä jalkapallo yhden pelin verran jaksoi viihdyttää, mutta ei haitannut, että se oli ainut peli, jonka näin tämän vuoden MM-kisoista. Katsellaan taas neljän vuoden päästä...

Pelin jälkeen hyppäsimme jälleen metroon ja joimme illan viimeiset Rieslingit jossain päin Berliiniä. Taidekuvien ottaminen oli pakollista. Enempää emme jaksaneet, vaan lähdimme hotellille nukkumaan. 

Hotellin lähellä olleesta kebab-paikasta oli pakko hakea yöpalaksi halloum-pitaleipä. Se oli hyvää! Suomesta ei ilmeisesti saa halloum-pitaleipiä kebab-paikoista? Jos saa, niin korjatkaa väärinkäsitykseni ja juoksen syömään niitä seuraavana krapulapäivänä/yönä!